Suomelle on myönnetty Euroopan merkittävimpiin kuuluvan Transport Research Arena (TRA) -konferenssin isännyys vuonna 2020. Tapahtuman odotetaan tuovan Helsinkiin tuhansia osallistujia.

TRA2020 -konferenssi tuo laajasti esille liikenteen ja liikkumisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI). Vuoden 2020 konferenssin teemana on liikenteen ja liikkumisen murroksen mahdollistaminen otsikolla "Enabling the Change – Transport and mobility (r)evolution for Smart, Green and Integrated Society".

Useat Suomessa käynnissä olevat edistykselliset hankkeet ja kokeilut, kuten automaattiajaminen sekä liikkuminen palveluna, ovat päättymässä konferenssin kynnyksellä, jolloin konferenssissa on esiteltävänä täysin tuoretta tietoa.

Transport Research Arena on liikennealan merkittävimpiin lukeutuva kaikki liikennemuodot kattava tapahtuma.

Konferenssi toimii näyteikkunana suomalaiselle älyliikenneosaamiselle. EU:n TKI -ohjelma Horisontti2020 päättyy konferenssin tapahtumavuonna ja sen tuloksia odotetaan esiteltävän tapahtumassa näyttävästi.

TRA tuo yhteen niin tutkimusmaailman, viranomaisten, elinkeinoelämän kuin muiden yhteisöjen edustajia ja vaikuttajia. Tapahtuma järjestetään kahden vuoden välein yhteistyössä Euroopan komission sekä liikennejärjestöjen kanssa. Suomen hakemuksen valmistelua on johtanut Liikennevirasto.

KuljetusNET avattu

Uusi uutisportaali, Kuljetusnet.fi on avattu! Auto, Tekniikka ja Kuljetus -lehden ja Ajolinjan yhdessä toimittamasta portaalista löydät tuoreimmat ja mielenkiintoisimmat logistiikkaan ja liikenteeseen liittyvät uutiset kätevästi samalta sivustolta.