MAN - Vaihtoautot

Kiinalainen C919-matkustajalentokoneYhdysvaltojen ja Kiinan ilmailuviranomaiset tekivät alan tuotteita koskevan molemminpuolisen kauppasopimuksen ennen USA:n presidentti Donald Trumpin Kiinan vierailua. Sopimus mahdollistaa amerikkalaisten ilmailualan tuotteiden helpomman pääsyn houkutteleville markkinoille, mutta avaa myös ovea Kiinan tuotteille läntisille markkinoille, varsinkin C919-matkustajalentokoneelle. Suuria matkustajakoneita valmistaa tällä hetkellä käytännössä vain Boeing ja Airbus, ja kiinalainen C919 pyrkii kilpailemaan maailmanlaajuisesti samoilla markkinoilla.

Sopimus on ensiaskel C919:n viennissä Kiinan ulkopuolelle, mutta projektilla on lakiteknisten ongelmien lisäksi vielä teknisiäkin esteitä voitettavana. Uutistoimisto Reutersin mukaan kiinalaista matkustajakonetta piti alunperin alkaa luovuttaa asiakkaille vuonna 2016, mutta aikataulua on lykätty vuoteen 2020. C919:n teknologia on myös monelta osin, muun muassa moottorin, riippuvainen länsimaisista valmistajista.