MAN - Vaihtoautot

Trafin tuoreen katsastusalan tilannekatsauksen mukaan alan näkymät ja kehityssuunnat ovat säilyneet ennallaan. Katsastusten hinnat ovat jatkaneet laskusuunnassa, toimilupien määrät nousussa ja katsastustoimipaikkojen tasalaatuisuus on lisääntynyt viime vuosina.

Katsastuksen laatua ja laadunkehitystä arvioidaan analysoimalla katsastuksista vikatietoja ja katsastuspäätöksiä sekä arvioimalla katsastuksen laatua kuvaavien tunnuslukujen kehitystä. Vuonna 2016 vanhimpien eli yli 14-vuotiaiden ajoneuvojen vikahavainnot ovat edelleen lisääntyneet. Vikahavaintojen määrän lisäksi myös hylättyjen katsastusten suhteellinen osuus on kasvanut yli 14-vuotiaiden ajoneuvojen ryhmässä.

Tilannekatsauksen mukaan katsastustoimipaikkojen väliset laatuerot ovat kaventuneet ja katsastuksen tasalaatuisuus on lisääntynyt viime vuosina. Trafi on lisännyt riskiperusteisesti suoritettavaa valvontaa.

Raportin mukaan katsastuspalveluiden saatavuus on säilynyt hyvänä myös alueellisesti. Katsastustoimipaikkojen määrä on kasvanut samaa tahtia kuin aiempina vuosina.

Määräaikaiskatsastuksen ja päästömittausten hintojen muutokset olivat vuonna 2016 maltillisia.

Katsastuslain toukokuussa 2018 voimaan tulevat muutokset tuovat muutoksia myös alalle. Raportin arvion mukaan suurimmat muutokset tulee aiheuttamaan alle 10-vuotaiden henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälin harventaminen, joka vähentää vuosittain suoritettavien katsastusten määrää. Raportissa listataan myös katsastuksen arvosteluperusteihin katsastusdirektiivin toteuttamisen vuoksi tehdyt muutokset.

Katsastusalan tilannekatsaus 1/2017 -raportti löytyy kokonaisuudessaan Trafin julkaisut -sivulta.