Scania kevätkiertue 2108

Suomen tavaravienti Yhdysvaltoihin kasvoi Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan yhdeksän prosenttia tammi-elokuussa viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli arvoltaan 2,7 miljardia euroa. Tuonti Yhdysvalloista jäi tammi-elokuussa 1,3 miljardiin euroon, eli viisi prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajankohtaa pienemmäksi. Viime vuonna sekä viennin että tuonnin arvo kasvoi neljä prosenttia vuoteen 2015 verrattuna. Suomen vienti Yhdysvaltoihin kasvoi alkuvuonna nopeammin kuin EU-maiden yhteenlaskettu vienti.

Yhdysvallat oli tammi-elokuussa Suomen neljänneksi suurin vientimaa Alankomaiden jälkeen ja Venäjää edellä. Yhdysvaltojen osuus Suomen viennistä on kasvanut lähes koko 2010-luvun, mutta laski kuluvana vuonna viennin arvon kasvusta huolimatta. Osuus oli tammi-elokuussa 6,9 prosenttia ja viime vuoden vastaavana aikana 7,4 prosenttia. Tuonnissa Yhdysvaltojen osuus hupeni edellisvuoden 3,8 prosentista 3,2 prosenttiin. Suomi vie Yhdysvaltoihin erityisesti koneita ja laitteita, paperia ja pahvia, lääketieteellisiä kojeita sekä kemianteollisuuden tuotteita. Suomen kauppa Yhdysvaltojen kanssa on ollut jo pitkään ylijäämäistä. Kuluvan vuoden tammi-elokuussa kauppataseen ylijäämää kertyi 1,4 miljardia euroa.