MAN - Vaihtoautot

Liikennevirasto kehittää Digian kanssa koneoppimista hyödyntävää ohjelmaa, joka pystyy ennustamaan ruuhkien syntymisen reaaliajass

- Olemme kehittäneet Digian kanssa ohjelman, joka ennustaa melko luotettavasti, miten ajoneuvojen määrä ja nopeus kehittyvät maanteillä. Käynnissä on nyt testivaihe, mutta alustavat tulokset ovat lupaavia, toteaa Liikenneviraston analytiikka-asiantuntija Pekka Kinnunen.

Lupaavilla tuloksilla Kinnunen viittaa siihen, että ohjelma pystyi ennustamaan ajoneuvojen nopeuksia esimerkiksi Turunväylän testiosuuksilla yli 99 % todennäköisyydellä.

Ohjelma on itse oppinut ruuhkien syntymistä tutkimalla historiaa. Ohjelman opetusaineistona olivat kelitiedot sekä liikenteen automaattisten mittausasemien keräämät tiedot vuosilta 2015 ja 2016. Nämä tiedot pitävät sisällään esimerkiksi mittausaseman ohi ajaneiden ajoneuvojen nopeuden ja lukumäärän.

Tekoäly on monesti parempi ennustaja kuin ihminen, mutta silläkin on omat rajoitteensa. Esimerkiksi äkillisiä kolareista johtuvia ruuhkia ei mikään ennustemalli voi tietää ennalta.

Koneoppivan ohjelman tekemiä ruuhkaennusteita ei hyödynnetä vielä liikenteessä, mutta tilanne voi muuttua lähivuosina. Tulevaisuudessa tarkempia ruuhkaennusteita voisi käyttää ainakin liikenteen ohjauksen apuna.

Jos kokeilu tuottaa hyviä tuloksia, tieliikennekeskusten lisäksi myös kansalaiset saattavat tulevaisuudessa päästä hyödyntämään parempia ruuhkaennusteita esimerkiksi Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelun kautta.