MAN - Vaihtoautot

Ilmailun ammattilaiset ilmaisevat vakavan huolensa viime aikoina merkittävästi lisääntyneestä vastuuttomasta drone-toiminnasta. Viimeaikaisten tapahtumien valossa näyttää siltä, että drone-toiminnan voimakkaan kasvun myötä joukkoon on tullut myös vastuuttomia ilmailun turvallisuudesta piittaamattomia lennättäjiä. Tilastojen valossa ”läheltä piti”-tilanteiden lukumäärät erityisesti lentoasemien läheisyydessä ovat kasvussa ja ne ovat olleet luonteeltaan entistä vakavampia. "Tapauksissa on kyse ilmaliikenteen vaarantamisesta ja ilmaliikenteen sujuvuuden häiritsemisestä, jotka molemmat ovat rangaistavia tekoja", korostaa Trafin johtava asiantuntija Jukka Hannola.

Liikenteen turvallisuusvirastolle raportoiduissa tapauksissa droneja on lennätetty sellaisissa korkeuksissa, että tämänkaltainen toiminta ei olisi luvallista missään Suomen ilmatilassa. Droneja on myös lennätetty lentoasemien välittömässä läheisyydessä alueella, jossa lennättäminen on kielletty. Tällainen säännöistä piittaamaton ja vastuuton toiminta on laitonta.

Turvallisuusriskien lisäksi välinpitämätön drone-toiminta aiheuttaa myös taloudellisia tappioita, jotka syntyvät turvallisuuden vuoksi tehdyistä liikenteen uudelleenjärjestelyistä. Vastuuttomasta drone-toiminnasta asetettavat vahingonkorvausvaateet saattavat olla mittavat.