MAN - Vaihtoautot

Tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan viettävä Suomen Linja-autohistoriallinen Seura (SLHS) on julkaissut ainutkertaisen laajan ja kattavan teoksen linja-autoliikenteen 1950- ja 1960-lukujen hienoista vuosista. "Kulta-ajan bussit 1957-1963" yksilöi seikkaperäisen tarkasti noin 5000 linja-autoa. Teos on näkyvä tulos vuosikymmeniä jatkuneesta kaluston tutkimuksesta ja tietojen tallentamisesta, jota bussiharrastajat ovat tehneet. 

Vuodet 1957–1963 olivat hienoa aikaan linja-autoliikenteelle. Uusien linja-autojen rekisteröinti kasvoi vuosi vuodelta. Linja-autoliikenne ja myös linja-automatkailu kasvoivat voimakkaasti. Uudet linja-autot olivat toinen toistaan hienompia.

Teos sisältää kyseisen aikakauden käyttöön otetut uudet ja uudelleen koritetut linja-autot. Yli 430-sivuinen, A4-kokoinen kirja esittelee tuon ajan linja-autot runsaiden kuvien kera. Taulukoista löytyvät tiedot jokaisesta tällä ajanjaksolla rekisteröidystä uudesta tai uudelleen koritetusta linja-autosta. Lisäksi kerrotaan sekä auto- että korinrakennustekniikan kehittymisestä.

Kirjasarjan edellinen osa ”Pula-ajan bussit 1945–1956” voitti tieliikennehistorian Mobilia-palkinnon. Palkitun kirjan tieto- ja hakuteosta onnistuneesti yhdistävä esitystapa on säilytetty myös tässä kirjassa. Teosta markkinoi Suomen Linja-autohistoriallinen Seura (slhs.fi).