MAN - Vaihtoautot

Hangon Satamassa  tehdään trailereille tilaa laajentamalla länsisataman aluetta merelle päin.

Hangon Sataman tavaraliikenne on toukokuussa 2018 ollut kasvussa. Tavaraa käsiteltiin lähes puoli miljoonaa tonnia. Toukokuun aikana Nordstream 2 -projektin laivaukset ovat jatkuneet.

Koko vuoden osalta Hangon Sataman tuonti on kasvanut toukokuun loppuun mennessä noin 10 prosenttia, kun taas vienti on laskenut hieman viime vuoden tasosta (-3 %). Kokonaisliikenteen kasvu alkuvuonna on ollut 3 %.

Toukokuun viimeisellä viikolla tulivat uudet paljon isommat laivat sekä Puolan Gdynian että Saksan Rostockin liikenteeseen. Näiden muutosten odotetaan vaikuttavan tavaraliikenteeseen positiivisesti. Viiden ensimmäisen kuukauden aikana Hangon satamassa on käsitelty reilut 2 miljoonaa tonnia tavaraa.

Aluksia Hangon Satamassa kävi toukokuun loppuun mennessä 745 kappaletta. Vuonna 2017 vastaava luku oli 785 (-5 %).

Länsisataman laajennusprojekti jatkuu aikataulussaan ja osa maa-alueista on jo otettu tuotantokäyttöön. Koverharin isot laajennushankkeet ovat valmistuneet kevään aikana. Tällä hetkellä Koverharissa varastoidaan yli 30 000 Nordstream 2 projektin kaasuputkea.