MAN - Vaihtoautot

Uutuuskirja Ratojen ja rallien valiot esittelee Suomen kuuluisimpia säilyneitä ja entisöityjä kilpa-autoja S. P. J. Keinäsen vuoden 1933 Chrysleristä Keke Rosbergin ensimmäiseen formulaan ja Timo Mäkisen viimeiseen Miniin.

Suomen maineikkailla kilparadoilla ja rallien pikataipaleilla on kaasutellut toinen toistaan näyttävämpiä kilpa-autoja. Nämä autoklassikot ovat olleet muotoilultaan ja tekniikaltaan aikansa valioita ja hivelleet niin kuljettajansa vauhdinkaipuuta kuin katsojan silmää. Ratojen ja rallien valiot esittelee lähes 40 autoklassikkoa 1930-luvun a lkupuolelta 1970-luvun loppuun. Teoksen upeat valokuvat on ottanut Kimmo Taskinen.

Varsinaisten autoesittelyjen lisäksi kirjassa käsitellään tärkeimpiä suomalaisia kilparatoja ja -tapahtumia. Kirja on samalla upea katsaus suomalaisen auto-urheilun historiaan – se kertaa niin Eläintarhan ajot ja Jyväskylän MM-rallin kuin Keimolan ja Ahveniston ratojen parhaat päivät sekä kohtalonhetket.

”Onnettomuus tapahtui juuri niin yllättävästi ja arvaamatta kuin vain autourheilussa voi käydä. Vuoden 1963 Eläintarhan ajojen päälähdön Formula Juniorit olivat hetkeä aikaisemmin kiihdyttäneet matkaan. - - 19-vuotiaan Attenbergin pää jäi todennäköisesti ohjaamon reunan ja radan väliin. Auttajien saapuessa paikalle mitään ei ollut tehtävissä. Lähtö jäi ajamatta, ja onnettomuus merkitsi myös Suomen kuuluisimman ja suosituimman rata-autokilpailun loppua. Viimeistä kilpailua oli seurannut runsaat 56 000 katsojaa.”

”Kilpa-autoissa on kyse paljon muustakin kuin autoista ja moottoreista: ajoneuvohistoriasta, urheiluhistoriasta, kilpailijoiden elämäntavasta ja Suomen kansan suuresta kiinnostuksesta – toisinaan melkein kansanvaelluksesta.”

Kimmo Taskinen on Helsingin Sanomien valokuvaaja, joka tunnetaan erityisesti näyttävistä autovalokuvista.
Veikko Lautsi on autoiluun ja urheiluun erikoistunut pitkän linjan toimittaja.
Markus Itkonen on palkittu graafikko ja autourheilun tilastoharrastaja

Kimmo Taskinen, Veikko Lautsi ja Markus Itkonen
Ratojen ja rallien valiot: Suomen historiallisia kilpa-autoja
ISBN 978-952-222-922-9
SKS 2018

Sisällysluettelo kadonneista kilpa-autoista.