MAN - Vaihtoautot

Vuonna 2017 Ruotsin hallitus ilmoitti sijoittavansa 78 miljoonaa kruunua alkopuomien asennuttamiseen pariinkymmeneen satamaan. Liikennevirasto (Trafikverket) on tehnyt vuokrasopimuksen MHF Test Labin kanssa alkopuomin käytöstä ensimmäisessä satamassa, mutta toiminta ei ole lähtenyt käyntiin.

Kansanedustaja Thomas Morell (SD) kysyy nyt (liikenneministeriä vastaavalta) infraministeri Tomas Enerothilta mihin toimiin ministeri aikoo ryhtyä, jotta sijoitus alkopuomeihin lähtee liikkeelle mahdollisimman nopeasti.

Samalla kansanedustaja Morell huomauttaa ilmeisestä rajanvedon epäselvyydestä kahden viranomaisen, liikenneviraston ja poliisin, välillä. Hän pitää sitä todennäköisenä syynä projektin pysähtymiseen. Morell katsoo, ettei lakiteksti eivätkä poliisin omat säännöt ole sovitettuja rationaaliseen ja tehokkaaseen toimintaan, jota alkopuomit kaikesta huolimatta edustavat.

(Trailer.se)

Myös Suomessa on tehty esityksiä alkopuomien asentamiseksi sekä raja-asemille että satamiin. Tiedetään ettei Varustamoyhdistys ole asialle lämmennyt. Poliisi ei liioin ole kiinnostunut muusta kuin nopeusvalvonnasta eikä halua muuhun ole. Sen näkyvimpänä todisteena on Poliisin valtakunnallinen liikenneturvallisuustoiminta, jota johtaa peltipoliisien lisäämiseen keskittyvä ylikomisario Dennis Pasterstein. (Toim.huom.)