MAN - Vaihtoautot

Lahottajasienistä havaintoja joka kymmenennessä puusillassa

Väylävirasto on tarkastanut 400 puukantista siltaa lahottajasienen varalta. Havaintoja lahottajasienistä ja niiden aiheuttamista lahovaurioista tehtiin noin 10 % tarkastetuista puusilloista eri puolilla Suomea.

Pari vuotta sitten havaittiin, että puunkantisten tie- sekä kävelyn ja pyöräilyn siltojen kansissa esiintyy lahottajasienikasvustoja ja niiden aiheuttamia vaurioita. Lahottajasieni vaivaa uudempia puusiltoja, joissa käytetyn puun kylläste on säännösten mukaisesti aiempaa ympäristöystävällisempää.

- Vaurioituneiden siltojen määrä eli n. 40 kpl vastaa sitä, mitä ennakoimme. Seuraavaksi käynnistyy korjausurakka, kun lahonneita puukansia korjataan, kertoo taitorakenneyksikön päällikkö Markku Äijälä. Lahottajasieni lyhentää merkittävästi siltojen elinkaarta, kun normaalisti korjausväli on noin 20 vuotta.

Lue lisää...


Thermo King hyväksyy käyttöön fossiilittoman HVO-dieselpolttoaineen

Trane Technologies -yhtiön tuotemerkkeihin kuuluva lämpötilasäädeltyjen kuljetusratkaisujen toimittaja Thermo King® ilmoitti tänään hyväksyvänsä käyttöön fossiilittoman, vetykäsiteltyyn kasviöljyyn (HVO) pohjautuvan dieselpolttoaineen kestävämpänä polttoainevaihtoehtona kuorma-autojen ja perävaunujen jäähdytysyksiköille. Biohajoavan HVO:n käyttö perinteisen dieselin sijasta vähentää moottorin kasvihuonekaasupäästöjä ja hiukkaspäästöjä jopa 90 %, suorituskykyä heikentämättä.

Lue lisää...


Helsingissä testataan droonien käyttöä ensihoidon tukena

Sähkökäyttöisiä drooneja testataan sekä ensihoitohenkilöstön että hoitovälineiden ja -tarvikkeiden kuljetukseen yhteistyössä Helsingin yliopistollisen sairaalan kanssa keväällä 2023. Kokeilut liittyvät ilmaliikenteen innovaatioita edistävään AiRMOUR-hankkeeseen, jossa etsitään uusia kuljetustapoja ensihoidon tarpeisiin. Suomesta hankkeessa ovat mukana Teknologian tutkimuskeskus VTT, droneteknologian asiantuntijayritys Robots Experts Finland ja Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki.

Lue lisää...



Yhteistyöllä toimitusketjut läpinäkyviksi

Ruotsalainen Polestar-sähköautomerkki panostaa läpinäkyvyyteen kestävän kehityksen strategiassaan, jossa jäljitettävyys edistää vastuullista materiaalien hankintaa. Ensimmäisenä keskiössä ovat mineraalit ja materiaalit, joita käytetään autojen akuissa.

Circulor auttaa yrityksiä saavuttamaan kestävämpiä toimitusketjuja, ja se käyttää lohkoketjuteknologiaa materiaalien jäljityksessä. Lohkoketju on digitaalinen tilikirja, joka sisältää luettelon tietueista, jotka on yhdistetty toisiinsa salaustekniikan kautta. Jäljitettävälle raaka-aineelle luodaan “digikaksonen”, minkä jälkeen materiaalia seurataan toimitusketjussa. Tämä muodostaa digitaalisen säikeen, joka seuraa ja tallentaa teollisia prosesseja ja muutoksia.

Lue lisää...


Opel ja LänsiAuto avaavat sähköautomyymälän Helsingin keskustaan

Opel ja LänsiAuto avaavat sähköisten autojen myyntiin ja vuokraukseen keskittyvän liikkeen Helsingin keskustaan, Havis Amandan aukiolle osoitteeseen Etelä-Esplanadi 2. LänsiAuto Esplanadista uuden sähköauton saa vuokrattua, vaikka vain tunniksi – tai yhtä hyvin useammaksi kuukaudeksi. Uusi myymälä avataan kesäkuun aikana. Vuokrauspalvelut tuottaa maailman suurin autovuokraamo Enterprise.

Esplanadin myymälä on keskellä Etelä-Helsinkiä ja helposti saavutettavissa kävellen tai julkisen liikenteen avulla. Se tarjoaa uuden, sujuvan tavan yhdistää sähköauto osaksi arjen liikkumista juuri silloin kuin sille on tarve. Opelin kehittämä digitaalisuuteen perustuva myymäläkonsepti toimii kompaktissa myymälätilassa, jossa asiakkaan on helppo asioida ja saada asiantuntijaneuvontaa sähköauton vuokraukseen tai hankintaan liittyen. LänsiAuto Esplanadi palvelee kantakaupungissa asuvia asukkaita sekä siellä työssä käyviä että matkailijoita. Lisäksi kävelyetäisyydellä on lukuisia hotelleja ja pääkonttoreita.

Lue lisää...


Odottamassa olleiden postilähetysten ruuhka purkautumassa

Tullin tiedotteen mukaan EU:n ulkopuolelta saapuvien postilähetysten tullauksen pitäisi jälleen sujua normaalisti, kun puutteellisten turvatietojen välitysongelmat on saatu pitkälti ratkaistua. Tullattavan postilähetyksen saapumisilmoituksen saaneiden kannattaa nyt yrittää tullausta uudelleen.

Suomeen Euroopan unionin ulkopuolelta lentäen saapuvista postilähetyksistä on pitänyt antaa 15.3.2021 lähtien turvatietoilmoitukset ennen tavaroiden lastausta lähtömaassa. Uudistuksesta johtuen, osassa lähetyksiä Posti ei pystynyt toimittamaan Tullille tarvittavaa uutta ilmoitusta puutteellisten tietojen takia. Tulli ja Posti ovat selvittäneet asiaa tiiviissä yhteistyössä. Odottamaan jääneiden lähetysten puutteelliset tiedot on korjattu ja lähetysten tullaamisen pitäisi onnistua jälleen normaalisti. 

Lue lisää...


Poliisi valvoo vuorokauden raskasta liikennettä

Poliisi valvoo raskasta liikennettä tiistaina 11.5.2021. Valvonta on osa vuorokauden mittaista ROADPOL Operation Truck & Bus -valvontateemaa ja siihen osallistuvat kaikki poliisilaitokset Suomessa.

Liikenneturvallisuuden edistämisen lisäksi valvonnassa kiinnitetään huomiota harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjuntaan.

Valvontaa kohdennetaan erityisesti ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, ajoneuvojen kuntoon sekä kuorman varmistamiseen, joissa puutteita todetaan edelleen eniten.


Concept EQT konsepti tuo sähköä pienten tila-autojen luokkaan

Lähes tuotantovalmis Concept EQT tarjoaa selkeän näkymän tulevasta uudesta T-luokasta ja sen tulevasta täyssähköisestä malliversiosta. Tuleva tila-auto EQT siirtää V- ja EQV-mallien menestyskaavan uuteen muotoon tuoden samalla asiakkaiden saataville täysin uuden premium-laatutason auton kompaktien tila-autojen segmenttiin.

Concept EQT on nimensä mukaan sarjatuotantoa edeltävä konseptiauto. Se on kuitenkin muodoiltaan ja tiloiltaan hyvin lähellä myöhemmin esiteltävää uuden T-sarjan sarjatuotantoautoa. T-sarja yhdistää kompaktiluokassa monipuolisesti muunneltavan tilan jopa seitsemälle matkustajalle. Käytettävyyttä lisäävät liukuovet korin molemmille sivuilla.

Lue lisää...


Lääkekuljetusten vaatimustaso korkealla


Volvon kori on kokosivun aukeava 7,5 metrinen kori. Tämä kokoluokka on tarkoitettu isompien erien jakeluun lääketukuista keskussairaaloille ja apteekeille.

Ylimarkussa toimiva NEK Oy on Pohjois-Euroopan markkinoilla toimiva korinvalmistaja. Yhtiön kehitystyön lähtökohtana on ollut tiivis yhteistyö elintarvike- ja lääkealan sekä kuorma-autonmyyjien ja niiden käyttäjien kanssa.

Lue lisää...


POP Vakuutus: Veloitukseton kokeilujakso henkilöautojen kaskovakuutuksiin

POP Vakuutus tuo vakuutustoimialalle veloituksettoman kokeilujakson uusiin kaskovakuutuksiin kolmeksi kuukaudeksi. Etu koskee uusia henkilöautoille otettavia vakuutussopimuksia ajalla 10.-23.5.2021.

- Monet suoratoisto- ja viihdepalvelut kampanjoivat tällä tavalla saadakseen uusia asiakkaita palvelun pariin, joten miksei sama asiakaslähtöinen malli voisi toimia vakuutusalalla. Haluamme jatkuvasti tuulettaa alan käytäntöjä ja ennakkoluulottomasti kokeilla uusia hinnoittelu- ja palvelumalleja. Sitä asiakkaammekin meiltä myös odottavat, toteaa aktuaarijohtaja Erkka Jalonen.

Lue lisää...


Väylien kunnossapito nostettu ensivaiheen toimenpiteeksi

Valtioneuvosto teki 6. toukokuuta 2021 periaatepäätöksen kotimaan liikenteen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä eli fossiilittoman liikenteen tiekartasta. Kolmivaiheisen suunnitelman tavoitteena on puolittaa liikenteen, erityisesti tieliikenteen, päästöt vuoteen 2030 mennessä.

Päästöjen vähentämisessä on kiire ja toimenpiteistä helpoimmat ovat jo käytössä.  Tieyhdistys pitää hyvänä, että tiekartassa on mukana liikennejärjestelmätoimenpiteitä. Tieyhdistys on mielissään siitä, että väylien kunto ja kunnossapito on nostettu ensimmäisen vaiheen toimenpiteeksi.  Valitettavasti toimenpide ei kuitenkaan näy riittävänä tienpidon rahoituksena 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa. Tieyhdistyksen mukaan tieverkon kunnossapitäminen tulee olla päästövähennyskeinona kaikissa tiekartan vaiheissa (1-3).

Lue lisää...


Kuljetusalan ammattiliitot pyrkivät tiivistämään yhteistyötä

Kuljetusalojen ammattiliittojen puheenjohtajat ovat käynnistäneet aktiivisen yhteistyön, jossa jaetaan tietoa ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta ja jossa kehitetään yhteistyötä työmarkkinajärjestelmässä.

Tapaamisissa on ollut mukana kuljetusalan keskeiset ammattiliitot Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Suomen Merimies-Unioni SMU ry, Rautatiealan unioni RAU ry, Raideammattilaiset JHL ry, Ilmailualan Unioni IAU ry, Finnairin liikennelentäjiä edustava Suomen Liikennelentäjäliitto ry, Suomen Lentäjäliitto ry, Norran liikennelentäjiä edustava FAPA ry ja Suomen lennonjohtajien yhdistys SLJY ry.

Lue lisää...


Rahtarit ry: Keltaisella nauhalla kiität ammattikuljettajia 10.-14.5.2021

Kansainvälinen Kuljettajan viikko järjestetään 10.-14.5.2021. Viikon aikana kiitetään heitä, jotka kuljettavat meille kuluttajille kaiken tarvitsemamme osoittaen tarkkuutta, luotettavuutta, sydämellisyyttä sekä täsmällisyyttä. Vuosittain toukokuun toiseen perjantaihin päättyvällä viikolla, tänä vuonna tällä viikolla, vietetään kansainvälistä Kuljettajan viikkoa, jolloin kiitetään ammattikuljettajia heidän arvokkaasta työstään. Aiemmin kiitosta on osoitettu toukokuun toisena perjantaina, mutta tänä vuonna jo toista kertaa kiitoksen osoitukselle on varattu koko viikko maanantaista perjantaihin. Kansainvälinen kuljettajajärjestö UICR (Union Internationale des Chauffeurs Routiers) koordinoi kansainvälistä Kuljettajan viikkoa varmistaen, että kuljettajia huomioidaan eri puolilla maailmaa.

Lue lisää...


Suomalaisosaamista maailman korkeimmassa rautatiesillassa

Sillan kaaren yhdistyy Intian Chenab-joen yllä. Sillan päällysrakenne työnnetään paikalleen pilareiden päälle niiden asennuksen jälkeen.

Intian Kashmiriin rakennettavan Chenab-rautatiesillan kaaret on yhdistetty yli 15 vuoden työn jälkeen. Sillan suunnitteluryhmän vetäjä on Pekka Pulkkinen WSP Finlandista.

Valtavan kaaren puolikkaiden yhdistäminen on virstanpylväs Chenabin sillan rakentamisessa. Uusi silta on osa Udhampur-Srinagar-Baramulla -rautatieyhteyshanketta Jammun ja Kashmirin alueella Intiassa, noin 600 kilometriä New Delhistä pohjoiseen. Hankkeen tarkoituksena on parantaa kuljetusta alueella ja liittää Kashmirin laakso Intian rautatieverkkoon ja sen odotetaan valmistuvan vuoden 2022 loppuun mennessä. Tämän vuoden maaliskuussa suunnittelu- ja rakennusryhmä yhdisti sillan kaaren puolikkaat Chenab-joen yllä Bakkalin ja Kaurin välillä.

Lue lisää...


Fujitsu toimittaa pysäköinninvalvontajärjestelmän Vantaalle

Fujitsu Finland Oy ja Vantaan kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen uudesta pysäköinninvalvontajärjestelmästä. Pysäköinnintarkastajien työtä olennaisesti helpottava ratkaisu tuotetaan Microsoftin Azureen pohjautuvana SaaS-palveluna. Toimitusprojekti on käynnissä ja järjestelmä on määrä saada täyteen käyttöön alkukesästä 2021.

Uusi pysäköinninvalvonnan kokonaisjärjestelmä kattaa muun muassa pysäköinnintarkastajien mobiili-ohjelmiston, asiakkaiden itsepalvelutoiminnot, oikaisuvaatimuskäsittelyn, pysäköintivirhemaksujen hallinnan, saatavien valvonnan ja perinnän sekä ajoneuvosiirtojen toiminnot.

Lue lisää...