MAN - Vaihtoautot

Superpolttoainetta Suomesta

Suomessa on kehitetty polttomoottorisiin ajoneuvoihin vaihtoehtoinen polttoaine, jonka arvioidaan mullistavan koko alan tulevaisuuden.

ETPKF (Etelä-Pohjanmaan korpifilosofit) tutkijoiden tekemien tutkimusten mukaan tulokset ovat vähintään erinomaisia.

Käänteentekevän polttoaineen lähteenä on koiranjätökset, joille on eripuolille pääkaupunkiseutua tehty useita keräyspaikkoja. Koirien ulkoiluttajat ovat ottaneet nämä paikat nopeasti haltuunsa, osasyynä on oletettavasti koiranpaskasta, anteeksi koiranjätöksestä maksettava euron veroton kertakorvaus. Irrallaan juoksevat katukoiratkin ovat jo keräyspaikat löytäneet. Heitä on houkuteltu niihin herkkupaloilla, jota koko tuoteidean isä keksijä Taukki Hörhölä tosin pitää vähintäänkin epäeettisenä. Kulkukoirien järjestön puheenjohtajalla Jeppe Lassie-Seisojalla ei asiasta kuitenkaan ole valittamista.

Lue lisää...


Vihreä kupla - ketä romutuspalkkio oikein palvelee?


Kuva: Suomen Kuvalehti / Jussi Nukari.

Valtio yllyttää romutuspalkkiolla uusien autojen ostoon. Kansalaisiin tyrkytetään syyllisyyttä Suomen muka poikkeuksellisen vanhasta autokannasta. Todellisuudessa Suomen henkilöautolanta on vain puoli vuotta EU:n keskimääräistä vanhempaa - eli ei mitenkään pokkeavaa.

Lue lisää...


Ilkka Virtanen vastaamaan käytettyjen autojen kaupasta K Autoon

KTM Ilkka Virtanen on nimitetty K-ryhmän autotoimialan johtoryhmän jäseneksi ja johtajaksi vastuualueenaan käytettyjen auton kauppa. Virtanen aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään 1.1.2022.

- Käytettyjen autojen kauppa on merkittävä osa liiketoimintaamme, ja näemme sen painoarvon kasvavan jatkossa entisestään. Olen hyvin tyytyväinen, että saamme vetäjäksi ja johtoryhmämme jäseneksi Ilkan kaltaisen vahvan osaajan, sanoo K-Auton toimitusjohtaja Johan Friman.

Lue lisää...



Skanska toteuttaa Ruskeasuon ratikkavarikon

Ruskeasuon raitiovaunuvarikkohankkeen urakoitsijakilpailutus on saatu valmiiksi, ja yhteistyökumppaniksi valittiin Skanska. Hanke aloitetaan kehitysvaiheella, joka tähtää rakennuslupaan. Urakan on tarkoitus käynnistyä loppuvuonna 2021. Hankkeen arvioitu valmistumisaika on 2023.

Nykyisin Ruskeasuolla sijaitsevan linja-autovarikon alueelle rakennetaan yhdistetty raitiovaunu- ja bussivarikko. Bussit sijoittuvat suunnitelmassa raitiovaunuvarikon katolle. Ruskeasuon varikko tulee valmistuttuaan olemaan Helsingin raitioliikenteen päävarikko uudistettavan Koskelan varikon ohella.

Lue lisää...


Sisu Auto 90 vuotta

Sisu Auto, 90 vuotta vanha autotehdasOy Suomen Autoteollisuus Ab:n aloittaessa SISU-tuotteiden valmistuksen 1.4.1931 käynnistyi kotimaisen ajoneuvoteollisuuden ja Sisu Auton kiehtova, jo yhdeksän vuosikymmentä jatkunut tarina. Tänä aikana ovat erilaiset Suomessa valmistetut SISU-merkkiset ajoneuvot tehneet tuotemerkin tunnetuksi ympäri maailmaa ja rakentaneet Sisu Autosta yhden tunnetuimmista suomalaisista brändeistä.

Syntymästään saakka Sisu Auto on toiminut kotimaisen ajoneuvoteollisuuden kehittäjänä ja alan veturina. SISU-tuotannon kokonaismäärä, yli 50 tuhatta ajoneuvoa, käsittää hyvin laajan kirjon erilaisia ajoneuvoja: kuorma-autoja, linja-autoja, raitiovaunuja, kiskokalustoa, sotilas-, pelastus- ja erikoisajoneuvoja sekä lukemattoman määrän näiden erilaisia komponentteja moottoreista akselistoihin.

Lue lisää...


Siirrettävä latausyksikkö sähköautoille

Akkuhallintaratkaisujen valmistaja CTEK on kehittänyt uuden NJORD GO -latausyksikön. Kyseessä on tarvittaessa mukana kulkeva 11 kW sähköautojen latauslaite, joka mahdollistaa nopean ja luotettavan sähköajoneuvojen (Electric Vehicle, EV) lataamisen sekä kotona että matkoilla. Latauslaitetta on mahdollista käyttää etäohjauksella CTEK App -sovelluksen kautta. Esimerkiksi latausvirran ja aikataulujen hallinta langattomalla Bluetooth®- tai Wi-Fi-yhteydellä tuo latausyksikön käyttöön joustavuutta.

NJORD GO ei vaadi erillistä asennusta, vaan yksikkö voidaan kytkeä suoraan kodin tai toimitilan 3-vaiheiseen CEE-pistorasiaan. NJORD GO huolehtii latauksesta nopeasti ja turvallisesti. NJORD GO:lla lataaminen käy kolme kertaa nopeammin kuin perinteisen Schuko-pistorasian kautta. Se on täysin automaattinen sekä yksinkertainen käyttää. Tuotteen käyttöliittymä osoittaa käyttäjälle selkeästi latauksen tilan.

Lue lisää...


Ammattiliikenteen huomioon: KEVÄT ON MOTORISTEILLE RISKIALTTEINTA AIKAA

Kevät saapuu pikkuhiljaa, ja niin saapuvat liikenteeseen myös moottoripyörät.

Kevät on motoristille tilastojen valossa riskialtteinta aikaa. Tiellä on hiekkaa ja routavaurioita, päivällä lumi sulaa, mutta yöllä jälleen pakastuu ja tiet voivat olla jäässä. Mutkaisen tien varjokohdissa voi olla päivälläkin mustaa jäätä. Hirvet lähtevät keväisin etsimään ravintoa, naaraat ja edellisvuoden vasat eroavat laumasta. Motoristi hakee pitkän tauon jälkeen tuntumaa ajamiseen, eivätkä autoilijatkaan ole vielä keväällä tottuneet motoristeihin.

Lue lisää...


LVM: Luotsauslain uudistaminen käynnistyy

Liikenne- ja viestintäministeriö on käynnistänyt hankkeen luotsauslain uudistamiseksi. Tavoitteena on saada uusi lainsäädäntö voimaan vuoden 2023 alussa.

Tarve lain uudistamiseksi on tullut alan toimijoilta. Voimassa olevaa luotsauslakia pidetään monitulkintaisena ja osin epäjohdonmukaisena. Lakia on tarve selkeyttää ja päivittää vastaamaan paremmin nykyisiä tarpeita. Muutoksia toivotaan erityisesti luotsien pätevyyskirjoja ja koulutusta koskeviin säännöksiin.

Lue lisää...


Ruotsin poliisi pidättää Övertorneåssa Suomesta tulevia ajopiirturi-rikkureita

Ruotsin Norrbotten-ryhmän poliiseja valvoi maaliskuun viimeisellä viikolla rajanylitystä Suomesta Ruotsin Övertorneåssa. Poliisi on kuluvan vuoden aikana jo aiemmin pidättänyt useita kuorma-autoja, joissa ajopiirtureita on manipuloitu ja joiden kuljettajat ovat toimineet kahdella kuljettajakortilla.

Lue lisää...


Volvo kehittää itseajavia kuorma-autoja Auroran kanssa

Sähköllä,toimivien kuorma-autojen ohella Volvo kehittää myös itseajavia kuorma-autoja. Tätä varten Volvo on ryhtynyt yhteistyöhön USA:n Silicon Valleyn robottitekniikkaa kehittävän start-up yrityksen Auroran kanssa.

Lue lisää...


Falken kerää sähköä renkaan liikkeistä ilmanpainevahtiin

Ilmanpainevahdin vaatima sähkövoima kerätään renkaan liikkeestä Falken rengasvalmistajan uuden innovaation avulla. Siihen ei enää tarvita voimaa sähköpatterista, joista virta ajan mittaan loppuu.

Japanilainen Sumitomo Rubber Industries valmistaa Falken renkaita. Kehitysyhteistyötä on Goodyearin lanssa. Falken renkaita valmistetaan lisenssillä myös Venäjällä.

Lue lisää...


Kyseessä työpaikat ja huoltovarmuus


- Kuljettajanammatin arvostusta tulisi lisätä tavalla tai toisella. Tämän hetkinen yhteiskuntajärjestelmämme toimii lähes 90-prosenttisesti kumipyöräliikenteen tuottamien kuljetuspalveluiden varassa.

Polttoaineen veronkorotukset tuovat isoja vaikeuksia kuljetusalalle, toteaa Rahtarit ry:n puheenjohtaja Juha Nyberg.

Lue lisää...


Oulun Jarruhuolto on ostanut Kempeleen Autoklinikan

Oululainen raskaan ajoneuvokaluston huolto-, korjaus-, katsastus- sekä varaosapalveluja tuottava Oulun Jarruhuolto Oy on ostanut Kempeleen Autoklinikka Oy:n liiketoiminnan 31.3.2021 päivätyllä kauppakirjalla. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkaista. Liiketoimintakaupan tarkoituksena on tukea jo olemassa olevia ja kattavia huolto- ja korjauspalveluja sekä laajentaa toiminta-aluetta. Kaupan myötä Oulun Jarruhuollon toiminta jatkuu edelleen myös nykyisissä toimitiloissa Kuutamotie 5:ssä.

Oulun Jarruhuolto Oy kuuluu Pekant-yhtiöihin ja on Pekant Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Pekantilla on toimintaa Oulun lisäksi Liedossa. Kaupan myötä Pekant-yhtiöissä työskentelee yhteensä hieman vajaa 60 raskaan ajoneuvokaluston ammattilaista.

Lue lisää...


Logistiikan opiskelijoiden osaaminen hyvällä tasolla - koulutuksen järjestäjien väliset erot suuria

Osaamisen vahvuudet logistiikan perustutkinnossa liittyvät ammatin perusosaamiseen ja digitaitoihin, mutta alan työtehtävissä tarvittavaa teoriatiedon hallintaa ja sen soveltamista käytännön työtehtävissä tulee vahvistaa. Koulutuksen järjestäjien välillä on myös huomattavia eroja. Opettajien ja työpaikkaohjaajien osaamisen kohdalla kehittämistarpeet liittyvät opiskelijoiden monimuotoisuuteen ja alalla tapahtuviin muutoksiin.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on arvioinut logistiikan perustutkinnon tuottamaa osaamista ja pedagogista toimintaa. Arviointiaineisto koostui arvosanoista sekä näyttöjen järjestämistä kuvaavista tiedoista, koulutuksen järjestäjien ja opiskelijoiden itsearvioinneista, työpaikkaohjaajien haastatteluista sekä Amispalautteen aineistosta ja Tilastopalvelu Vipusen tilastoista. Arvioinnissa oli mukana kaikki 46 logistiikan perustutkintoa järjestävää koulutuksen järjestäjää, ja arvosanatietoja oli käytettävissä lähes 10 000 opiskelijan osalta. Arvioinnin tulokset julkaistiin 29.3.2021.

Lue lisää...


Brexit toi tullaamisen piiriin uusia yrityksiä

Huolellinen valmistelutyö Ison-Britannian EU-eron alla mahdollisti ulkomaankaupan ja kaupallisen liikenteen sujuvuuden siirtymän aikana ja sen jälkeen. Tullin toiminnassa brexitin vaikutukset näkyivät merkittävällä tavalla paitsi tullausmäärissä, myös esimerkiksi asiakasneuvonnassa, tietojärjestelmissä ja tullivalvonnassa.

Isosta-Britanniasta tuli vuodenvaihteessa täysimääräisesti EU:n ulkopuolinen maa. Muutos vaikutti monen suomalaisen yrityksen arkeen, kun vuoden alusta alkaen Ison-Britannian ja Suomen välillä vietävät ja tuotavat tavarat tulivat tulliselvitettäviksi. Tullausmäärien kasvua on kuitenkin tasoittanut tavaroiden ulkomaankaupan väheneminen viime vuodesta. Vaikutukset ulkomaankaupassa näkyivät selvästi tammikuussa, kun tavaroiden vienti Suomesta Isoon-Britanniaan laski Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan yli 20 prosenttia ja tuonti romahti yli 50 prosenttia.

Lue lisää...