MAN - Vaihtoautot

Rosalinda Louhijoki - ympäristötaideteos ”Puut” Patomäen tunnelissa
Rosalinda Louhijoen teos ”Puut” toteutetaan Patomäen tunnelin suuaukoille.

LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden toteuttamat ympäristötaideteokset tulevat koristamaan rakenteilla olevaa Vt 12 Lahden eteläisen kehätien Patomäen tunnelin suuaukkoa ja tunnelin ylittävien katujen betonikaiteita.

- Teiden rakentaminen on nykyään paljon muutakin kuin itse tien toteutusta. Haluamme tehdä myös ympäröivästä maisemasta kauniin ja monimuotoisen. Kehätien kohdalla päädyimme tarjoamaan Patomäen tunnelin näkyviä betonielementtejä alustoiksi taiteen toteutukselle, kertoo projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastosta.

Mistä kaikki alkoi?
Keväällä 2019 laadittiin alueen tarkempia maisemasuunnitelmia ja huomattiin, että ympäristö sopisi hyvin ympäristötaiteelle. Maisemasuunnittelijat Tarja Kojo ja Niina Mensonen, jotka edustavat kehätien Lahden pään rakentamisesta vastaavan VALTARI-allianssin AFRY Finland Oy:tä, ideoivat toteutusta ja tekivät Lahden kaupunkikuvatyöryhmälle esityksen aiheesta. Kaupungissa oltiin erittäin ilahtuneita ideasta, ja yhdessä lähdettiin miettimään, miten suunnitelmia ja taidetta vietäisiin eteenpäin.

Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulujen yhdistymisen myötä syntynyt LAB-ammattikorkeakoulu, oli luonnollinen valinta lähteä kysymään yhteistyömahdollisuutta. Myös LAB:issa innostuttiin. Alkuvuodesta 2020 käynnistyi sopiva kurssi, Designing art for public spaces (vapaasti suomennettuna Julkisten taideteosten suunnittelun) -kurssi, jonka opiskelijat voisivat ottaa suunnitelmat työn alle. Toteutus järjestettiin kilpailuna, jossa parhaat teokset palkittaisiin. Opiskelijat saivat tehtäväksi suunnitella Patomäen tunnelin suuaukon betonipintaan ja tunnelin ylittävien katujen betonikaiteiden pintaan julkisen tilan taideteokset. Teokset tuli voida toteuttaa maalaamalla.

Designing art for public spaces -kurssin opettaja William Dennisuk kehuu hyvää yhteistyötä:

- Tämän projekti on hyvä esimerkki erittäin onnistuneesta yhteistyöstä kaikkien osapuolten välillä. Opetustyön lisäksi olen itsekin julkisen tilan taitelija, ja voin myös todeta, että opiskelijoiden työt olivat erittäin korkeatasoisia ja että niitä voidaan verrata ammattilaisten tekemiin töihin. Toteutukseen valitut työt tulevat varmasti ilahduttamaan alueen asukkaita, ohikulkijoita ja kehätien käyttäjiä. Tämän projektin tavoitteena on muistuttaa niin lahtelaisia kuin ohiajajia siitä, että ihmisinä meillä on myös muita ulottuvuuksia elämässämme ja että rakennettu ympäristö voi paljastaa myös sellaisia piirteitä kuten huumori, salaperäisyys, leikkimielisyys, kauneus ja esteettisyys.

Rosalinda Louhijoki - teos ”Happamia” Porvoonjoentiellä
Rosalinda Louhijoen teos ”Happamia” toteutetaan Porvoonjoentien suojakaiteeseen.

Teosten valinta ja palkinnot
Helmikuun 2020 alussa kurssin opiskelijat esittelivät teoksia hankkeen edustajille. Lahden kaupungilla teoksia esiteltiin kaupunkisuunnittelun ja vihertoimen työntekijöille sekä niistä toimitettiin kooste julkisen taiteen työryhmälle katsottavaksi. Esittelyjen jälkeen työt arvioitiin ja niistä valittiin palkittavat työt.

Yleisarviona todettiin, että ehdotukset olivat hyvin monipuolisia. Lyhyessä ajassa opiskelijat onnistuivat luomaan mielenkiintoisia ja korkeatasoisia ehdotuksia alueen ympäristötaiteeksi. Teosten lähtötiedoiksi annetut turvallisuus- ja toteutettavuusnäkökohdat oli pääsääntöisesti hyvin huomioitu. Valitsijaraati totesi, että ehdotusten joukosta löytyy varmasti yksi tai useampi teos toteutuksen pohjaksi.

- Olimme otettuja siitä, kuinka monipuolista ympäristötaidetta opiskelijat suunnittelevat ja kuinka erilaisia ehdotuksia heiltä saimme. Toteutettavien teosten valinta ei ollut kovin helppoa. Visuaalisen ilmeen lisäksi valinnassa painottui työn toteutettavuus, eli miten se teknisesti olisi toteutettavissa ja miten se sopisi kyseiseen ympäristöön, kertoo maisemasuunnittelija Tarja Kojo VALTARI-allianssin AFRY Finland Oy:stä.

Kolmen parhaimman työn joukossa olivat Rosalinda Louhijoen, Markus Liljan ja Fia Kiukkosen teokset. Lisäksi palkittiin Iida-Maria Nironen hyvästä työsuorituksesta.

Kurssin jälkeen palkitut opiskelijat työstivät teoksiaan eteenpäin. Suunnitelmien valmistuttua VALTARI-allianssi valitsi ehdotusten joukosta toteutettavat työt tunnelin suuaukoille ja katujen puolelle. Suuaukoille toteutettavaksi valittiin Rosalinda Louhijoen teos ”Puut”. Porvoonjoentien suojakaiteisiin toteutettavaksi valittiin Louhijoen teos ”Happamia” ja Luhdantaustankadulle Markus Liljan teos ”Kasvusuunta”.