MAN - Vaihtoautot

Olvi ja Posti jatkavat yhteistyötään juomakuljetuksissa

Olvi ja Posti tekivät sopimusuusinnan Olvin Iisalmen tehtaan panimotuotteiden runkokuljetuksista kattaen koko Suomen. Panimotuotteet kuljetetaan alueellisiin jakeluterminaaleihin sekä asiakkaiden logistiikkakeskuksiin. Niistä tuotteet jaetaan Olvin jakeluyhteistyökumppaneiden toimesta kauppoihin, kahviloihin, ravintoloihin ja kioskeihin sekä lukuisiin yleisötapahtumiin.

Posti on Olvin jakeluyhteistyökumppani Pudasjärvellä, Karjaalla, Forssassa sekä Lapin niin sanotulla yhteisjakelualueella. Näillä alueilla Posti toimittaa panimotuotteet kauppoihin ja tarvittaessa tekee myös tuotteiden hyllytyksen ja esillepanon. Paluukuljetuksina kuljetetaan erilaisia pullojen kuljetusalustoja, kennopohjia, rahtilavoja ja säiliöitä. 


Scanian Lundstedt Volvo Groupin pääjohtajaksi

Scanian pääjohtajan paikan huhtikuussa jättänyt Martin Lundstedt aloitti perjantaina uudessa virassaan Volvo Groupin uutena pääjohtajana. Lundsedt korvaa Volvon entisen, huhtikuussa pääjohtajan paikalta erotetun Olof Perssonin.

Lundstedt esittäytyi lehdistölle ensimmäisen työpäivänsä aamuna Volvo Truck & Bus huoltokorjaamossa Ruotsin Bäckebollissa. Perjantain tilaisuudessa Lundstedt ei kuitenkaan antanut lausuntoja mihin suuntaan hän on luotsaamassa Volvo Groupia tulevaisuudessa. 

Volvo Group kertoi konsernin tulevaisuuden linjauksissa huhtikuussa, Lundstedtin nimeämisen yhteydessä. Silloin konsernin linjauksena oli Volvon eri tuotemerkkien kuten Renault Trucks:in, Mack:in, UD Trucks:in sekä Eicher:in ja Dongfeng:in kehittämisen ja tuotannon sekä myynnin tehostamisen nykyisestään.


Uusi taksilupa Laukaaseen

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on myöntänyt 21.10.2015 Laukaaseen yhden uuden taksiluvan henkilöautolle. Uusi taksilupa on myönnetty ELY-keskuksen 27.11.2014 antaman kiintiöpäätöksen puitteissa. Hakijoita oli neljä.

Laukaan kunnan taksilupien enimmäismäärä on 30. Kyseisestä kiintiöstä 28 lupaa on henkilöautolle ja kaksi esteettömälle henkilöautolle.



Rahtipörssistä apua kuljetuskapasiteetin optimointiin

Kruunupyyläinen TL Trans Oy suorittaa vuosittain n. 500 rahtikuljetusta ja on hyödyntänyt siinä jo yli 10 vuoden ajan Düsseldorfilaisen IT-palveluntarjoajan, TimoComin, TC Truck&Cargo® kuormatila- ja rahtipörssiä. Yritys otti palvelun käyttöönsä kuukauden mittaisen koejakson innoittamana.

- Tärkeimmät kumppanimaamme ovat Saksa, Benelux-maat, Italia ja Espanja. Meillä on n. 45 säännöllisesti meille ajavaa kuorma-autoa sekä rahtipörssi, jonka avulla löydämme aina sopivia rahteja. Lukumääräisesti kyse on 500 rahtikuljetuksesta vuodessa, kertoo Import Manager Daniel Enkvist. Käytämme palvelua tyhjäajojen välttämiseksi ja kuljetuskapasiteetin käyttöasteen optimoimiseksi, Enkvist lisää.

www.timocom.fi


Syyskuun liikenteessä kuoli 21

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui syyskuussa 475 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Niissä kuoli 21 ja loukkaantui 568 ihmistä. Kuolleita oli 2 enemmän ja loukkaantuneita 90 vähemmän kuin vuoden 2014 syyskuussa. Kuolleista 12 oli liikkeellä henkilöautolla, 1 kuorma-autolla ja 4 moottoripyörällä. Jalankulkijoita kuoli 1 ja polkupyöräilijöitä 3. Surmansa saaneista oli miehiä 17 ja naisia 4.

Tammi-syyskuussa tieliikenneonnettomuuksissa on kuollut 192 henkilöä, mikä on 27 enemmän kuin vuonna 2014 vastaavaan aikaan.


Paineilmajarrujen katsastustarkastus muuttuu

Trafin asettama määräys tuo muutoksia raskaan ajoneuvon paineilmajarrujen katsastukseen.

Marraskuun 1. päivä voimaan astuvan määräyksen tarkoituksena on tehdä katsastuksen arvosteluperusteista nykyistä yksiselitteisempiä ja helpommin tulkittavia.

Määräys tuo muutoksia kahdella etuakselilla varustetun kuorma-auton jarruja koskeviin vaatimuksiin ja keskiakseliperävaunun jarrujen arvosteluperusteisiin. Edellä mainittujen lisäksi rautajousitetulla teliakselistolla varustetun kuorma-auton jarrujen arvosteluperusteita tarkennetaan sekä vähennetään kevyempien ajoneuvojen vierintävastusten luonnollisista eroista johtuvia turhia korjauskehotuksia, sallimalla mitattujen arvojen suurempi ero eri pyörien välillä.

Uuden direktiivin sallimien päivämäärämuutosten vuoksi joidenkin ajoneuvojen vaatimukset lievenevät jonkin verran.


Joukkoliikenteen reittiluvat vapautumassa kilpailulle

Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää joukkoliikennelain muuttamisen.

Markkinaehtoista kutsujoukkoliikennettä joustavoitetaan niin, ettei ajoon lähtemiseen vaadittaisi kolmea etukäteen tehtyä tilausta.

Pikkubussilla tehtävävistä tilausajoista on tarkoitus poistaa nykyinen viiden matkustajan sääntö.

Reittiliikenneluvan saamista tullaan helpottamaan. Lupaviranomainen ei enää saisi päättää, mikä on oikea määrä tarjontaa tietyllä alueella, vaan kaikki haetut luvat on myönnettävä.

Nykyisin reittiliikennelupa voidaan evätä, jos viranomainen katsoo markkinaehtoisen liikenteen aiheuttavan haittaa viranomaisen ostamalle liikenteelle.

Asiaa koskeva säädöshankepäätös julkaistaan ministeriön MAHTI-asianhallintajärjestelmässä torstaina 22. lokakuuta osoitteessa http://www.lvm.fi/uudet-asiakirjat.


Länsisatamaan uusi terminaali

Länsisatamaan rakennetaan uusi nopean liikenteen matkustajaterminaali vastaamaan Itämeren kasvavia matkustajamääriä. Helsingin Satama Oy:n hallitus valitsi 29.9.2015 YIT Rakennus Oy:n toteuttamaan uuden terminaalinprojektinjohtourakan. Urakkasopimus allekirjoitettiin 22.10.2015. Rakennuksen on määrä valmistua maaliskuussa 2017.

Uuden matkustajaterminaalin kustannusarvio on 45 M€. Helsingin Satama Oy:lle on myönnetty Euroopan Unionin 30 prosentin rahoitustuki Verkkojen Eurooppa (CEF= Connecting Europe Facility) -rahoituksen kautta TWIN-PORT 2 hankkeelle, jonka osa uusi matkustajaterminaali on.


Puupohjaisen dieselin liikennekokeilut käyntiin

UPM käynnistää puupohjaisen BioVerno -dieselin koeajot pääkaupunkiseudun bussiliikenteessä.

Liikennekoeajoissa tutkitaan puupohjaisen dieselin vaikutuksia bussin moottoriin sekä päästöjä ja kulutusta verrattuna tavalliseen fossiilipohjaiseen dieseliin.

Ensi vuoden lokakuun loppuun kestävät liikennekoeajot ajetaan Transdev Finlandin liikennöiminä HSL:n Helsingin ja Keravan välisessä bussiliikenteessä neljän identtisen bussin voimin. 

Nyt alkavat polttoainekokeilut ovat osa VTT:n koordinoimaa laajempaa "BioPilot" hanketta, jolla kannustetaan yrityksiä kaupallistamaan liikenteen uusiutuvan energian ratkaisuja.


Suomen ja Venäjän liikenteeseen yhtenäiset painorajat

Suomen ja Venäjän välisessä tavaraliikenteessä ehdotetaan noudatettavaksi yhtenäisiä enimmäispainosäädöksiä. Jatkossa kuorma-autojen painoraja on 40 tonnia, mutta esimerkiksi satamista tuleville konttikuljetuksille sallitaan 44 tonnin enimmäispaino. Aiemmin venäläisten kuorma-autojen enimmäispaino oli Venäjän säädösten mukaisesti myös Suomessa 38 tonnia ilman ylipainolupaa.

Lisäksi esitetään uusia säännöksiä Suomen ja Venäjän väliseen taksiliikenteeseen sekä venäläisten Suomessa käyttämiin ajokortteihin.

Muutokset sisältyvät Suomen ja Venäjän väliseen tieliikennesopimukseen, ja niiden täytäntöönpanosta säädetään Suomessa lailla. Hallitus esittää sopimuksen määräysten voimaansaattamista vuoden 2016 alusta lähtien.

Lue lisää...


Nopeat traktorit tuovat muutoksia ajokortteihin

Liikenne ja viestintäministeriön tiedotteen mukaan traktorin ajokorttivaatimukset määritellään jatkossa traktorin suurimman rakenteellisen nopeuden perusteella.

Huomattavin muutos nykyiseen sääntelyyn on se, että 40-60 km/h kulkevaa traktoria saisi kuljettaa jo 16-vuotiaana. Ajokortin suoritusvaatimuksiksi riittäisivät teoriakoe ja käsittelykoe. Ammattipätevyyttä ei vaadittaisi.

Kaikkein nopeimpien, yli 60 km/h kulkevien traktoreiden kuljettamiseen vaadittaisiin auton ajokortti. Korttiluokka riippuisi traktorin kokonaismassasta.

Lue lisää...


Opel Combo uudella koneella

Opel Combo Tourissa on nyt uudet aiempaa tehokkaammat 1,6-litraiset moottorit. Valmistajan mukaan uusien moottorien sammutusautomatiikka pienentää kulutusta. Vaihtoehtona ovat 70 kW (95 hv) ja 88 kW (120 hv) kehittävät voimanlähteet, joissa on Start-Stop-järjestelmä.

Uuden moottorin lisäksi Opel Combo Tourin aerodynamiikkaa on parannettu, pohjalevy on aiempaa tasaisempi ja pyöräholveissa ilman ohjausta on tehostettu. Lisäksi autossa on nyt vakiona alhaisen vierintävastuksen renkaat.


Auton verotiedot uusitusta palvelusta

Trafi on uudistanut ajoneuvoverojen tarkistuspalvelunsa. Palvelusta voit hakea ajoneuvoliikennerekisterissä olevien ajoneuvojen verotietoja rekisteritunnuksella.

Ajoneuvoveropalvelusta näkee auton erääntyneet ja erääntyvät ajoneuvoverot. Erääntyneistä ajoneuvoveroista näkee muun muassa verokauden, eräpäivän, puuttuvan veron määrän ja laskun viitetiedot. Palvelu on maksuton ja sieltä voi halutessaan tallentaa tai tulostaa verotiedot.

Julkiset verotiedot -palvelu


turvapaikkatutkinnat vaikuttavat liikennevalvontaan

Liikkuvan poliisin perinneyhdistys(Lppy) esittää huolensa lisääntyneen turvapaikkatutkinnan vaikutuksesta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä liikenteen valvonnan tasoon ja määrään.

Liikkuvan poliisin perinneyhdistys yhtyy Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtajan Yrjö Suhosen julkisuudessa esiin tuomaan huoleen siitä, että poliisilaitoksilta jää nyt käsillä olevan poikkeusolon vuoksi perustehtäviä hoitamatta.

Lppy katsoo, että turvapaikkatutkinta ei saisi vaikuttaa siihen, että jo nyt liian vähäiset liikenteen valvontaan valjastetut liikennepoliisin yksiköt sidottaisiin turvapaikkatutkintaan, jolloin liikenteen valvonnan määrä romahtaisi nykyisestä, kuukausi kuukaudelta vähenevästä määrästä.

Perinneyhdistyksen mukaan poliisin valvonta- ja hälytysyksiköiden henkilöstön siirtäminen turvapaikkatutkintaan lisää entisestään liikennepoliisin henkilöstön käyttöä hälytystehtävien hoitamisessa, jolla on merkittävä negatiivinen vaikutus liikennevalvontaan ja liikenneturvallisuuteen. 


Kögeliltä uusi asfalttiperävaunu

Saksalainen perävaunuvalmistaja Kögel tuo markkinoille uuden sora- ja asfalttikuljetuksiin suunnitellun kippilavavaihtoehdon. Kaksi- ja kolmiakselisena tarjottavan, lämpöeristetyn kippiperävaunun täyttötilavuus on 24 m³.

Perävaunun rakenteisiin integroitu, viidellä mittauspisteellä varustettu mittausjärjestelmä sisältää auton ohjaamoon vietävän lämpötilanäytön lisäksi raporttitulostimen.

Kögel tarjoaa kärryä varten suunnittelemaansa eristys- ja lämpötilan mittausjärjestelmää erillisenä pakettina jälkiasennuksia varten.